Merkintöjä punakynällä

Pakko äänestää!

2012-01-24T02:47:00.001-08:00

Nyt meni vaaliasetelmat sellaisiksi, että ensimmäistä kertaa äänioikeuden saatuani meinaan jättää äänestämättä. Kumpikaan ehdokas ei ole sellainen, jolle voisin ilmaista tukeni. Kummankaan ehdokkaan presidenttiyttä en tahdo "siunata". En halua presidentiksi Niinistöä, enkä Haavistoa. Kummassakin on omat vikansa. Kumpikin ovat oikeistolaisia. Kummankaan persoona ei miellytä. Kummallakin on joitakin näkökantoja, joita en kerta kaikkiaan voi sulattaa. (paljonkin)

Mutta mikä siis on ongelmana? Mistä nousee v*tutus ja tarve kirjoittaa blogiteksti?

Viime päivinä on saanut seurauta kuinka vasemmistolainen toisensa perään hyppää kitkattomasti Haaviston leiriin ja liputtaa nyt täysillä sellaisen ehdokkaan puolesta, jota vielä äskettäin kritisoi. Ideana kuulostaa olevan: EI NIINISTÖ. Kuka tahansa, mutta EI NIINISTÖ.

Ja onhan se jokaisen oikeus valita äänestämisperusteensa. EI NIINISTÖ voi ja minun puolestani saa olla syy ihmisen äänestää Haavistoa. Ja saa kai sitä Haavistoa minun puolestani äänestää vaikka sen söpön Antonionkin takia, niin kuin joku meinasi.

Mutta mikä piru siinä on, että äänestämättä ei saisi jättää?

Turhan moni tuntuu suorastaan painostavan kanssavasureita äänestämään Haavistoa (koska EI NIINISTÖ). Yksi yrittää kaivaa sitä sun tätä vaalikonevastausta esille, joka jotenkin todistaisi Haaviston äänestämisen kannattavan. Toinen julistaa, että äänestämättä jättäminen on ääni Niinistölle (=että se on sitten niinku sun vika, jos siitä tulee pressa). Kolmas pilkkaa niitä, jotka meinaavat jättää äänestämättä, haukkuu vastuun pakoilijoiksi...

Ja tästä painostavasta tuputtamisesta ja toisten näkökantojen dissaamisesta (niin kuin nykyään sanotaan?) en nyt kerta kaikkiaan tykkää!

Äänestämättä voi jättää laiskuuttaan ja äänestämättä voi jättää harkiten. (ja molempiin on käsittääkseni oikeus demokratiassa) Äänestämättä jättäminenkin voi olla kannanotto.

Ensimmäisellä kierroksella moni vasemmistolainen toivoi, että kukin äänestäisi, kuten sydän sanoo, eikä taktikoisi. Eikö nyt sitten enää saa äänestää niin kuin sydän sanoo?

Minun omatuntoni, sydämeni ja järkeni sanoo, etten voi katsella kumpaakaan näistä jäljellä olevista ehdokkaista tv:stä ja ajatella, että olin häntä tuohon tehtäväänsä valitsemassa.

Katumus ja anteeksianto eli miksi kissantappotaiteilijaa yhä soimataan?

2012-01-09T02:20:00.000-08:00

Duodecimin Terveyskirjaston artikkelin mukaan "Anteeksianto on prosessi, jonka aikana henkilö lakkaa kokemasta kaunan, närkästyksen, tuohtumuksen tai vihan tunteita koetun loukkauksen, näkemysten eroavaisuuden tai erehdyksen takia ja lakkaa vaatimasta rangaistusta tai vahingonkorvausta. Se tarkoittaa myös sitä, että henkilö lakkaa olemasta vihainen jollekulle tai luopuu kaunasta, närkästyksestä, mielipahasta tai halusta rangaista"

Kaikki eivät ole antaneet Teemu Mäelle anteeksi. Häntä kohtaan kannetaan edelleen kaunaa, närkästystä, tuohtumusta ja vihaa siinä määrin, että hänet koetaan epäsopivaksi olemaan julkisesti osana vaalikampanjaa. Mutta miksi näin on?

Koska itse teko ja sen luonne tuskin pystyy selittämään sitä, ettei Mäki saa synninpäästöä kaikilta vieläkään (pahempiakin tekoja voidaan antaa anteeksi), on selitystä anteeksi antamattomuuteen lähdettävä etsimään toisaalta. Edellyttääkö anteeksi antaminen tiettyjä toimia siltä, jolle pitäisi antaa anteeksi? Jos ei, silloin anteeksi antaminen on kiinni ennen kaikkea anteeksi antajan kyvystä ja halusta antaa anteeksi tai olla antamatta. (halusta tuntea vihaa tai olla tuntematta) Teemu Mäen soimaaminen voi siis olla kiinni siitä, että osa ihmisistä on kyvyttömiä ja/tai haluttomia antamaan anteeksi, koska he eivät kykene/halua olla tuntematta vihaa Mäkeä kohtaan. Kenties Mäen vihaaminen täyttää jotakin tarvetta heidän tunne-elämässään?

Ainakin vihaamisen tarve tai halu näyttää olevan nykyisellään melko yleinen. Netti on täynnä milloin kehenkin ja mihinkin suunnattua puhetta, joka kumpuaa vihasta. Ihmiset ilmoittavat keskustelupalstoilla vihaavansa tukiaisia, saanaparviaisia, viherpiipertäjiä, vasureita, mokuttajia, mutiaisia, timosoineja, rasisteja, tupakoitsijoita, kitiseviä lapsia, hipstereitä, eläintenrääkkäjiä, eläinaktivisteja...Että vihaa kyllä piisaa, eikä sitä peitellä varsinkaan silloin, kun voi ja saa nimettömänä roiskia.

Mistä tuo kaikki ympäriinsä sinkoileva viha sitten kumpuaa, olisi kiinnostava aihe sinänsä, mutta ei kuitenkaan tämän kirjoituksen päämielenkiinnon kohde.

On siis kysyttävä, miten Mäki voisi toimia tai miten olla, jos mielisi saada anteeksi. Seuraamalla Mäkeä moittivaa ja tuomitsevaa kommentointia, kiinnittyy huomio siihen, että toistuvasti otetaan esille se seikka, ettei Mäki ole osoittanut katumusta. Näyttäisi siis siltä, että monille anteeksianto on riippuvainen tekijän katumuksesta tai sen puutteesta. Monen ihmisen ajatus- ja tunnemaailma pelaa siten, että heidän on saatava ikään kuin hyvityksenä kokemus siitä, että pahantekijäkin on pahoillaan, tuntee osaltaan pahaa mieltä siitä mitä on tehnyt tai on tapahtunut, jotta anteeksi voi antaa. Idea on vähän kuin vaihtokauppaa; pahaa tehnyt voidaan armahtaa, mikäli tämä itse myöntyy tuntemaan ja ottamaan osakseen pahaa mieltä. Tämän tyyppinen anteeksianto tuntuu edellyttävän sitä, että pahan tekijä osaltaan taipuu anteeksi antajan näkökannalle eli myöntää, että teki väärin ja että anteeksi antaja on ja oli oikeassa. Eli ilmeisesti Mäen täytyisi muuttaa alkuperäistä näkemystään, todeta olleensa ajatuksineen ja tekoineen väärässä ja tekoa moittineiden oikeassa, jotta voisi saada anteeksi. Toisaalta voidaan ajatella, että ehkä pelkkkä anteeksipyyntö riittäisi joillekin. Tällöin Mäki saisi ehkä pitää alkuperäisen näkemyksensä, kunhan antaisi tunnustuksen tekonsa aiheuttamalle mielipahalle ja omalle osuudelleen siinä.

Yhtä kaikki, vaihtokauppatyyppinen anteeksianto, vaikka hyvinkin ymmärrettävää ja yleistä, näyttäisi perustuvan anteeksi antajan maailmankuvan ja käsitysten säilyttämiseen ja pönkittämiseen. Anteeksi antaja saa tässä anteeksiannon tyypissä kokea olleensa oikeassa, joutuneensa uhriksi ja saa pitää omat käsityksensä ja olla tinkimättä maailmankuvastaan. Anteeksi pyytäjä sen sijaan joutuu ainakin jossakin määrin nöyrtymään ja taipumaan anteeksi antajan silmissä, jotta anteeksianto voi tapahtua.

Ja yhä edelleen..."Anteeksianto on prosessi, jonka aikana henkilö lakkaa kokemasta..." Eli palaamme aiempaan ajatukseen. Anteeksi on mahdollista antaa myös anteeksi antajasta itsestään lähtevistä syistä.

Ihminen näyttää paikoin kykenevän anteeksiantoon myös siten, että luopuu kantamastaan vihasta, katkeruudesta jne, riippumatta siitä, mitä henkilö, jolle anteeksi annetaan, kokee, tekee tai sanoo tai jättää tekemättä ja sanomatta. Tämä näyttäisi kuitenkin edellyttävän sitä, että anteeksi antava osapuoli voi hyväksyä aidosti sen, etteivät kaikki ihmiset toimi ja ajattele samoin kuin itse, jaa samaa maailmankuvaa - vaikka se paikoitellen kuinka pahalta tahansa tuntuisikin.

Ja sanottakoon vielä selvyyden vuoksi. Tämä on vain aiheen pohdiskelua pohdiskelun vuoksi. Mäelle voi minun puolestani antaa tai olla antamatta anteeksi. Jokainen taaplatkoon tyylillään :)

Kissojen tappamisesta

2012-01-07T09:10:00.000-08:00

- Paavo Arhinmäki kampanjoi kissan tappajan avustuksella. Kauheaa! Moraalitonta!

- No, voi herranpieksut! Siitähän on jo yli kaksikymmentä vuotta aikaa ja Mäki on tuomittu ja tekonsa sovittanut! (=mitä enää meuhkaatte)

Luin Mäen monta sivua pitkän sepostuksen aiheesta silmäillen ja voin ymmärtää hänen erikoisen taidetekonsa motiiveja. Voin ymmärtää miksi ihmiset päivittelevät näitä närkästyjiä. Miten ihmeessä yli kaksikymmentä vuotta sitten tapahtunut kissan tappaminen voi olla tekona niin über-paha asia, että kyseisen teon tehnyt pitäisi pitää edelleenkin pannassa? Eikö tässä maailmassa ole niin paljon muutakin ja pahempaakin, mistä mesota?

Mutta jotenkin vaan se taideteon seurauksena kuollut kissa silti kummittelee. Ja jotenkin vaan joistakin tuntuu, että ei sitä semmoista kissan tappajaa sovi ministerin vaalikampanjansa vauhdittajana käyttää. Mutta miksi?

Kenties tarkoituksellinen tappaminen taiteen nimissä on kauheaa siksi, että se tapahtuu ikään kuin täydessä ymmärryksessä, harkiten ja samalla toisaalta täysin turhaan ja siksi julmasti? Kenties on niin, että siinä närkästyttää se, että Mäki tappoi kissan pelkän taiteen takia? Että ei esimerkiksi autiolla saarella nälkäänsä syödäkseen? Kenties siitä kissan tappamisesta ei enää tarvitsisi puhua, jos se Mäki olisi ollut silloin psykoosissa? Että voitaisiin todeta, että se oli silloin hullu, mieleltään sairas, eikä tiennyt, mitä teki?

Tai jos onkin niin, että se on vieläkin hullu, kun silloin tappoi sen kissan? Että se kissan tappaminen ja sen videoiminen on merkki siitä, että ihminen on parantumattomasti hullu ja ettei semmoista sovi meille normaaleille ihmisille suunnattuihin kampanjoihin sotkea? Että pidetään vaan ne hullut erillään meistä terveistä, meistä normaaleista? Että maailma on sillä tavalla turvallisempi, kun voidaan lokeroida ihmiset niihin hulluihin, jotka tekevät hulluja, kauheita asioita ja meihin normaaleihin, jotka eivät tee.

Se se vasta kamalaa olisikin, jos me normaalit tekisimme kauheita asioita. Tai että ne hullut olisivat joskus olleet meitä normaaleja. Eikö se silloin tarkoittaisi sitä, että periaatteessa kenestä tahansa voisi joskus tulla sellainen hullu?(tai voisi jopa piilevästi jo olla)

Tai onhan yksittäisen kissan tappaminen kirveellä sittenkin jotenkin henkilökohtaista, lähelle tulevaa? Onhan se jotakin sellaista, joka jotenkin tuntuu siltä, että sen olisi voinut estää? Että sitä ei olisi tarvinnut tapahtua? Että siksi se on niin paha?

Kun sotia ei voi estää. Tai nälänhätää. Tai eriarvoisuuden kasvua. Köyhyyttä. Sairauksia. Murhia ja raiskauksia joissakin toisissa maanosissa tai maissa. Kauheita tekoja sellaisilla kaduilla ja kujilla, joita minä en kulje.

Pahalle ei voi mitään. Sen voi oppia hyväksymään että sitä on. Kunhan vain sen tekijöillä tai uhreilla ei koskaan ole minun tai minun rakkaideni kasvoja.